sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Joululoma


Päätimme lähteä jouluksi kylpyläomalle.  Kuumia lähteitä ja saunoja!


Vuoristokylässä ei ollut ruuhka-aika. Olimme motellin ainoat asukit.


Kylän nimi oli myös Osaek. Tuumasin, että paranisikohan minunkin ainaiset vatsakipuni tällä vedellä. Melkoisen metallisen makuista oli. Sisällä kylpylässä selvisi, että vesi sisältää suuria määriä aineksia HC O3, Fe ja F ja, että se on hyväksi myös iholle. Lilluttelin siis vuorotellen tuossa kylmässä mineraalivedessä sekä 42 asteisessa vihreäteekylvyssä ohjeiden mukaisesti.

Saunaosastolla kuumin leivinuunityyppisesti lämpiävä luola oli lämmitetty 120 asteiseksi. Kyllä tarkeni! Muita viilempämpiä saunahuoneita oli kymmenkunta, lämpösteiltaan yhdeksän ja seitsemänkymmenen välillä.



Ehkä sitä olisi pitänyt sittenkin ottaa kanisterillinen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti