sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Vastavalmistuneet vastat


Pihamaalle ilmestyi menneellä viikolla iso saavillinen koivun oksia. Ja kylläpä vain näppärästi vastat naapureiden taitavissa käsissä syntyivät.




Nyt vastat ovat jo ollet kuivumassa jonkin aikaa kellarissa ja takaavat varmasti talviseen aikaan mukavat kesästä muistuttavat saunahetket.


Minä keräsin oksien rippeistä tuoksuvan nipun kylpyhuoneeseen.

Juhlat pohjoisessa

 
Olimme pikaisella viikonloppuvisiitillä juhlimassa uutta ylioppilasta. Onnea vielä! Kyllä juhlat pidettiin aivan ajallaan, minä olen vaan raportteineni hieman jäljessä. 


Aurinkoinen kakku.


Minun korteni kekoon oli valmistaa kasvisversio voileipakakusta.



Ihana hulmuhelma.


Polle vastaanotti tulijat pihapiirissä. Kiitoksia, että saimme olla mukana iloisissa juhlissa!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Noux


On suo pitkospuut.

 
Eessä on vain pitkospuut ja ne vie luokse töllin harmaan.




Ja ihanan töllin luo veikin. Taaperrusmatkaksi arvioitiin kymmenisen kilometriä.


Ilta-aurinko paistaa kuusenlarvaan.


Sauna lämpiää ja vesikuljetus pelaa. Tytöt saunoivat ensin sopivan tovin ja poijat katselivat sillä aikaa tulta ja kalojen polskintaa vedessä.




Pikkusuolaista.


Ja pikkumakeaa. Illan hämyssä maistui kynttiläliekittetty vaahtokarkki.


Aamupalalla selvisi, että hiiri hipsulainen oli nakertanut juustosiivuja öiseen aikaan kuistilta.




Viimeiset ihastelut aamusella. Oli kivaa ja mukavaa, kiitos kaikille!